Viivi

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella...

...tai jotain. Taas löytyi pieni labbisneiti väärältä puolelta aitaa marjapuskista. Olivat hetken ulkona keskenään ja yhtäkkiä Atte huomasi että Viivi on lähtenyt lätkimään. Whaaat? Mitään hajua ei ole mistä se tällä kertaa pääsi livahtamaan. Epäilen ettei sentään hypännyt ole, sen verran vielä on korkea aita penskalle. Toisaalta epäilen olisiko se alikaan mahtunut. Naapurin mäyräkoira tulee kyllä ali ihan säännöllisesti meidän puolelle ja tänään tuli juuri tuosta reunimmaisen aidan ali, eli ei omalta pihaltaan vaan metsän puolelta. Joten siellä sitä on ainakin mäyräkoiran mentävä väylä...ehkä siis labbispennunkin!? Siinä sitten yritettiin josko karkaisi uudelleenkin kun oli itsekseen ulkona. Taisi vaan nokkelana pentuna huomata kaksi nenää ikkunassa ja oli oikein mallikoira leikkiessään sievästi itseksensä :D Tässähän joutuu siis vahtimaan tarkemmin niiden ulkoilua. Paljon hauskempaa kun voisi vaan pitää ovea auki ja antaa koirien olla missä lystäävät. Jospa kuitenkin ainakin hetken vähän tarkemmin seuraisi ja aina parasta jos saisi Viivin kiinni pahoista aikeistaan.

Tänään ehdittiin käydä treeneissäkin Myytin ja Viivin kanssa. Ja kas kummaa, on tainnut Viivi syttyä treenaamiselle. Huusi nimittäin suoraa huutoa autossa kun oli Myytin vuoro tottistella. "MINÄMINÄMINÄ myös, miksi labradorit ei saa treenata, nyt HETI!". Jessus, oli siinä yritystä pienellä. Ja kun pääsi hommiin niin keskittyi ihan kympillä muhun (no niihin nameihin ehkä) ja yhtään ei häirinnyt muut koirat joita ympärillä treenasi. Seuraaminen on jo edistynyt johonkin suuntaan, sivulle tulossa apuja on jo voinut vähentää. Maahanmenokin alkaa sujumaan ilman minkäänmoisia apuja myös häiriössä. Odottaminen paikallaan on jo ihan pro-tasoa! Hitaasti mutta varmasti siis. Ehkä siitä voisi tulla hyvä tokokoirakin jos opaskoiran ura ei tärppää :) Ei se mikään ruudinkeksijä ole ja toistoja tarvitaan tsiljoona enemmän ku Myytin kanssa aikanaan, mutta meillähän ei ole kiire mihinkään. Jos se nyt ennen vuoden ikää osaisi perusjutut :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti