Viivi

tiistai 30. lokakuuta 2012

Puuhastelua

Jaahas, päivittäminen on ollut vähän laiskemmanpuoleista. Eipä sillä että mitää suurta olisi tapahtunut viime aikoina. Vimps oli yhden yön Terhin ilona kun itse reissasin työjuttujen merkeissä. Sieltä kotiuduttuaan se veti melkein vuorokauden unta...tiedä sitten mitä se on siellä ollessaan tehnyt :D Kotona se kunnostautui yksin ollessaan nakertamalla seinää! Onneksi oltiin pois vain tunnin verran koska muuten se reikä olisi ehkä jopa tunneli? Mutta se siis on ihan normaali koiranpentu...hetken jo luulin että siltä puuttuu joku tuhoamisgeeni tms. Toivotaan ettei se enempää aiheesta innostu.

Tänään treffattiin taas Vanjaa täällä meillä. Voin kertoa että siinä on kaksi varsin samannäköistä mustaa labradorinpentua ja hetken jo mietittiin että haetaanko sirunlukija tarhalta kun muuten ei meinannut erottaa. Lopulta oltiin kuitenkin molemmat tyytyväisiä narun päässä olevaan koiraan eli ehkä meillä nyt on kotona ne "omat" koirat. Ihan Vimpsiltä tuo kuorsaava otus vaikuttaa :)

Sain luvan käyttää Viivillä silloin tällöin valjaita jos mennään kauppaan tms. iltaisin. Näppärää ottaa se mukaan kun se kuitenkin osaa käyttäytyä ja on jo ihan koiran kokoinen. Tätä mahdollisuuttahan hoitoperheillä ei luonnollisestikaan yleensä ole, joten me ollaan ihan poikkeustapauksia tässä asiassa. Olis kyllä hyvä jos kaikilla pennuilla olisi jotkut liivit mistä käy ilmi että kyseessä on opaspentu. Jospa joskus sellaset saataisiin, jää nähtäväksi. Ihan hauskaa kyllä nähdä miten tuo nappula valjaissa kulkee ja onko sillä mitään lahjakkuutta uralleen valmiiksi olemassa.


perjantai 19. lokakuuta 2012

Testi nro II

Tänään siis vuorossa V-pentueen sisätesti. Viivi oli vuorossa toisena ja sen testistä jäi pois häiriökoiraosio kun häirikköinä sattuivat olemaan Tikru ja Myytti :D Ja toisekseen en halunnut paljastaa itseäni vaikka nytkin tilassa olin kuvaamassa. Hassua kyllä, Viivi ei missään vaiheessa tajunnut että olin paikalla. Vasta lopuksi kun avasin suuni, se tajusi että ai, säkin olet täällä!!?? :)

Vimps käyttäytyi aikalailla siten kuin odotinkin. Se oli hiukan varovainen alkuun, mutta häntä heiluen tutustui kaikkiin kummallisuuksiin mihin törmäsi. Alustoilla sillä ei ollut mitään ongelmia vaan niille mentiin heti ilman namiakin. Se totteli ohjaajana ollutta Pekkaa hyvin, vaikka muutaman kerran se teki omaa rundiaan ja metsästi makupaloja rasiasta. Ihan normaalia pennun höpsötystä kuitenkin ja palasi ruotuun hetken päästä. Se oli kyllä niiiin söpö ja hieno pieni oppaanalku. Se oli oma iloinen itsensä testin alusta loppuun saakka :) Pitihän sen sitten loppuun vähän pöllöilläkin. Ei olis testi Vimpsin näkönen jos ei vähän hauskuutustakin löytyis.

Pätkiä testistä, olkaa hyvät :) 
TESTIVIDEO

Paino tänään 21,6kg. Pienin rääpäle koko pentueesta :D

torstai 18. lokakuuta 2012

Tarhajakso!

Jihuu, nyt se on koittanut. Tänään kävelyt kaupungilla ja vaikutti edelleen ihan mainiolta pentueelta. Vimps pääsi harjottelija Merin kanssa lentokentälle ja oli mennyt siellä oikein kivasti. Reipas ihana Viivi :) Vesa huolehti käsittelyosuuden ja Viivin kohdalla paperissa luki ok, helppo! :D

Huomenna se vasta jännä päivä onkin kun on sisätestin vuoro!

Tässä videotodistetta ja kuvia tältä päivältä.
 VIDEO

Vimps kovin tärkeänä suuuuressa tehtävässään :)


Hymy herkässä itse kullakin ;)

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

7kk:n kunniaksi muutama kuva

Tänään taitaa tulla 7 kk täyteen. En jaksa enää ihmetellä ajan kulumista...tai no jos ihan vähän. Viikonloppuna ei ole pissailtu sopimattomiin paikkoihin mutta tunnollisesti olen sitä pihalla käyttänyt.

Eilen käytiin treffeillä Aatun kanssa. Aatu oli tarhalla hoidossa ja itse asiassa siitä pentueesta josta mullekin oli alunperin pentu tulossa. Lapsukaiset rallatteli iloisesti menemään ja illalla oli väsynyt pieni koiralapsi talossa :) Ostin perjantaina uuden kakkoskameran ja aika kivoja kuvia silläkin sai vaikka kohteet viipotti melkosta haipakkaa. Alla vähän maistiaisia.

Ensin video kun pitihän sitäkin testata :)
http://www.youtube.com/watch?v=eLMfybsjHUc

Ja kuvat:

Viivi ja Aatu painii ja Unna kannustaa :)

Kannustusjoukoksi vaihtui Aatu




Herkkää :)


Hurja Vimps!


Täysillä!

Unna ja Viivi

perjantai 12. lokakuuta 2012

Pissa-Liisan kuulumiset

Hohhoijaa. Ei ollut Vimpsillä mitään tulehdusta joten enpä tiedä mistä on nyt moisen sisälle pissailun keksinyt. Tänään meni eteisen matto kun olkkarin matto on siirretty ulos odottamaan pesua. Pitää seurailla tilannetta ja päästää sitä ahkerasti ulos josko auttaisi. Ehkä se keksi sisään pissimisen ihanuuden ja pääsi tottumaan moiseen ylellisyyteen. Jospa sitä elellään hetki taas ilman mattoja ja toivotaan että tilanne menee ohi.

Pissis painaa tällä hetkellä 21,2kg. Vihdoinkin muistin sen punnata koululla!

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Pissaa siellä ja pissaa täällä....

Viivillä on varmaan taas pissitulehdus. Tai jotain muuta epänormaalia. On nyt pissinyt useemman kerran sisälle ja tänään tarhalla koppiinsa :(  Huomenna otan pissanäytteen ja toimitetaan se Mäntsälään viljeltäväksi. Tylsäää...

Siinä asiaa mietittiin Terhin kanssa niin Terhi kysyi että eihän se juoksua tee. Voi apua, se on jo niiiin vanha että johan se juoksut voi oikeesti kohta alkaa. Miten ihmeessä tää aika voi mennä tällasta vauhtia! Tänään kattelin sitä taas ulkotarhassa niin samaa kokoa se alkaa olemaan kuin muutkin tarhan koirat. Meinashan Viivi päätyä Hannun matkassa koulutuslenkillekin. Oli vissiin jo autossa asti ennen kuin Hannu huomasi ottaneensa tarhasta väärän koiran :) Olis siinä ollut ihmettelemistä kun koira ei osaa. Viivi olis varmaan ollut ihan innoissan uusista maisemista :D

Tarhajakso lähestyy! Jokohan mä mainitsin että kaikki V-pennut ovat jo ilmoittaneet pääsevänsä testeihin.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Isottelua

Nyt se hölmö keksi alkaa isottelemaan Myytille. Tähän asti on tyytynyt ihmettelemään isosikon meuhaamista, mutta nyt piti pistää jo hanttiinkin. Tai sanotaanko että näytti vähän "ähäkutti, yritäs vaan isotella" -meiningiltä. Myytti siis päsmäröi ja yrittää näyttää kaapin paikkaa ja pentu käy välillä tälläämässä tassua selkään ja hyppää kimppuun takaapäin. Myytti oli kyllä yllättävän hyvä vaikka labramoottori yrittikin keulia. Jotenkin ennen luulin että se alistuu heti kohtaloonsa ja on se lauman nysväke aina ja ikuisesti. Mutta höps, se on tosi päättäväinen ja pörhentelystä huolimatta kovin pehmeäotteinen kuitenkin. Pitäisi vaan Vimpsin kurissa ja nuhteessa ettei siitä tule ihan mahdoton. Töissä kun se tuntuu pistelevän aikuisia labbiksia jo ihan kuusnolla. Tikrulle se nyt ei ainakaan vielä hetkeen uskalla ryttyillä. Vaikka toi sen isottelu on todella ystävällistä ja tapahtuu siis leikin varjolla eikä missään nimessä rähjäten (ei se sellaista ole ikinä esittänyt..) niin se on tosi ärsyttävää jos liiallisuuksiin menee.

Tänään se söi taas kakkaa. Siis Myytin kakkaa. Ensimmäinen koira mulla joka moista harrastaa. Yyyh, todella inhottavaa!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Edustuspentu

Vimps pääsi taas edustamaan kun käytiin esittelemässä opaskoirakoulun toimimaa Lahdessa Vethausin Kamupäivä-tapahtumassa. Osasi jopa käyttäytyä kohtuullisesti. Tai no tosi hyvin mutta koirat kyllä kiinnosti yllättävän paljon. Mut ehkä liikaa vaadittu puolivuotiaalta että osaisi ihan mallikelpoinen olla koko ajan :) Kiva päivä oli, Vethausin poppoo pisti parastaan että viihdyttiin! Teki varsin hyvää Viiville päästä mukaan.

Muuten ei mitään ihmeitä, pieni juntturavaihe edelleen päällä joten tiukkana saa olla ettei ala hyppimään silmille :) Eilen se pääsi osallistumaan TV-kuvauksiin, joskin vain sivuosassa joten saa nähdä näkyykö Vimpsiä edes vilaukselta ohjelmassa.

Kaikki V-pennut ovat ilmoittaneet pääsevänsä seuraavalle tarhajaksolle. Ihan mahtavaa!! Odotan suuuurella mielenkiinnolla testejä, koska tässä vaiheessa saa jo hyvän kuvan siitä missä mennään. Todellakin toivon että kaikki pennut ovat edelleen yhtä mahtavaluonteisia kuin viimeksi. Ainakin hoitoperheet ovat olleet hiljaista sakkia, eivätkä suotta ole meitä kouluttajia hätyytelleet apuun.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Voi Viivi...

Tottisteltiin tänään Vimpsin kanssa ja se alkaa jo olemaan ihan pätevä :) Paikallaolossakin malttaa mukavasti. Hyvä siitä vielä tulee, joskin hitaasti kun jotenkin olen niin laiska treenaamaan tosissani. Treenin jälkeen pieni söpö labradori hyppäsi mun selkään kun istuin lattialla ja alkoi astumaan.  Ja toisti tämän varmuuden vuoksi kolme kertaa ja meinasi samalla murtaa mun nenän :D Noh, kerroin Viiville että ei ole kovin toivottavaa moinen (sen minkä naurultani kykenin koska tilanne oli jokseenkin koominen...) ja unohti sitten moisen puuhan. Jännä nähdä iskeekö sillä jatkossa sama vaihde päälle ja alkaako se astumaan myös toisia koiria. Toivon mukaan ei....