Viivi

torstai 5. heinäkuuta 2012

Karkulainen

Muutama päivä ollaan otettu vähän rauhallisemmin kun viime ajat on olleet aikamoista hulinaa. Eilen hengailtiin pihalla, tai oikeastaan koirat oli pihalla ja me Aten kanssa sisällä sillä hetkellä kun aloin ihmettelemään että missähän se pentu mahtaa olla. Huomasin että porttia oli alareunasta raotettu joten arvasin että Viivi oli lähtenyt seikkailulle. Se oli jo aamulla raivannut tiensä vapauteen ja löytyi mun kasvimaaltani nuuskimasta. Nyt ei kuitenkaan näkynyt mustaa kuonoa missään ja aikamme saatiin sitä huhuilla kunnes viimein löysin sen yllättävän kaukaa pihasta. Se riemastui suunnattomasti mut nähdessään ja tuli laukalla luokse ennen kuin ehdin edes suutani avata. Vähän ärsyttäviä tilanteita tuollaiset. Ei voi olla vihainen vaikka kuinka tekisi mieli torua että noin ei tehdä enää ikinä! Varsinkin kun toinen oli niin aidon iloinen nähdessään mut :D Noh, portti on nyt korjattu sellaiseksi että pitäisi yhden labradorinkin pysyä pihamaalla. Seuraavaksi se meneekin sitten varmaan yli, koska korkeuttahan meidän aidalla ei ole juuri mitään. Omat koirat ei aitoja tarvitse kuin kertomaan että tästä ei mennä pidemmälle, eikä välttämättä siihenkään...ne pysyy kyllä.

Tänään käytiin Aten kanssa päiväreissussa Tallinnassa ja koirat menivät vakkari hoitopaikkaansa eli mun vanhemmilleni. Viivi oli nyt joukossa ensimmäistä kertaa ja hienosti oli mennyt :) Tovin Viivi olisi kuulemma syönyt kaiken mahdollisen sekä ulkona että sisällä. Pidemmille hoitojaksoille Viivi saa mennä Terhille tai jos Terhille ei sovi niin sitten tarhalle. Kaksi koiraa on äidille ja Eerolle ihan riittävä määrä kaitsettavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti