Viivi

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Pimeys on ihmeellinen asia

Nyt ollaan lenkkeilty muutamana päivänä niin myöhään että on jo ihan pimeää. Vähän näyttäisi ihmetyttävän lenkkeilijät pimeyden keskellä ja tänään etenkin sauvakävelijät saivat ihmettelyä osakseen. Ihan vaan sen verran että ryhti paranee ja häntä ja korvat nousee. Eilen ihmeteltiin myös pellolla olevaa korkeaa hökötystä, joku putki se taitaa olla. Se on ollut siellä aina mutta eilen se oli jotenkin tosi outo ;) Käytiin sitä sitten ihmettelemässä lähempää, mut eihän se sit enää kiinnostanut kun siis sehän oli vaan putki!! Nih. Koirat ohitettiin lenkillä niin nätisti että! Kyllä kelpaa :) Törmättiin myös kissaan, joka nosti karvat pystyyn ja pelkäsin että käy kimppuun. Kissat osaa olla melkosen pelottavia...lähti vielä seuraamaan meitä ja siinä meni jo Myytiltäkin vähän pasmat sekasin ja meno oli hetken aikaa melkosta härdelliä ;)

Eilen täyttelin sitä C-Barq lomaketta ja yksi kysymys oli jotakuinkin että kun istut niin istuuko koira usein kontaktissa edessäsi. Taisin rastittaa kohdan "harvoin" ja samalla huomasin kuinka labbisnapero tapittaa edessäni tiiviisti :D Lisäksi siellä kysyttiin että tuleeko pentu vapaana ollessaan ensimmäisellä käskyllä luokse ja vastasin siihen "aina" koska tuleehan se. Eri asia sitten jos se päättää omatoimisesti vapauttaa itsensä, eli karata, niin eihän se kyllä sitten tule :D Mut sitähän ei kysytty...vai? Onneksi se ei moista juuri harrasta. Töissä pari kertaa livahtanut karkuun ja sen löytää 100%:lla varmuudella koirakeittiöstä tiskipöydän alta. Yleensä työkaverit kyllä kuulee milloin Vimps on karkuteillä... :p

Tänään Viivi maisteli myös ihmiskakkaa, yöööööks! Ihmettelin mistä se on niin kovin kiinnostunut ja kutsuin sen luokse. Niinkuin AINA  ( ;) )se tuli kutsusta luo ja kun tarjosin namia niin käteeni tarttui sellainen ikävän tuttu haju. No, onneksi tuli pois kun Tikruhan ei hevillä tule, vaan ahmii äkkiä loputkin ennen kuin luikkii luokse ja Myytti se vasta ihana onkin kun pyörii löytämässään aarteessa. Voi puistatus! No ei kai siinä, jonkun oli pitänyt helpottaa oloaan saksalaisen hautuumaan vieressä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti