Viivi

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Täällä ne nyt ovat!

Viivin ja Duurin maailman söpöimmät pennut syntyivät eilen 9.8.2014. Yhteensä kahdeksan mustaa pentua, viisi narttua ja kolme urosta. Viivi oli hyvä ensisynnyttäjä, vaikka aluksi olikin kovin hämmentynyt. Synnytys kesti vain 3,5 tuntia ja yleensä kaksi pentua syntyi n. kymmenen minuutin välein ja sitten pidettiin vähän pidempi tauko. Kaikki meni hyvin ja pennut olivat suhteellisen tasakokoisia.

Tänään kaikki pennut olivat lisänneet painoaan ja pentulootassa asiat kunnossa. Viivistä oli yön aikana kehittynyt ihan superäiti. Hyvä että pissalla malttaa käydä välillä. Oli oppinut varomaan lapsosiaan, kun eilen vielä tuotti vähän päänvaivaa miten niitä naperoita oikein pystyy väistelemään kun niitä on joka puolella.

Kyllähän siinä pentulaatikon äärellä viihtyisi tuntitolkulla, mutta tuoretta mammakoiraa on tässä vaiheessa turha häiritä. Muutaman valokuvan kävin nappaamassa ja jätin köörin rauhassa kasvamaan. Teen jossain vaiheessa kansion Viivin pentujen kuville ja pistän tänne linkkiä, mutta tässä maistiaisia :)


Vastasyntyneet <3

Pieni pennunrääpäle jalat ojossa äidin hellässä huomassa


Onnellinen äitikoira lapsineen

Koko jengi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti